Tähän mennessä harva on voinut olla huomaamatta #MeToo-kampanjaa. Luin naisten (ja miesten) kokemuksista somesta surullisin mielin. Samaan aikaan mietin, että miksi itselle ei tule mieleen juuri lainkaan hetkiä, jolloin olisin kokenut, että minua ahdistellaan seksuaalisesti. Ajattelin, että ehkä oma fyysinen koko (180cm) auttaa. Etten ole välttämättä se ensimmäinen, joka valitaan kohteeksi. Olen myös kohtuullisen itsevarma, […]
Vatsassa tuntuu ikävälle. Horisonttiin katsominen ei onnistu, koska laiva jyskähtelee aaltojen voimasta ylä-alasuunnassa muutaman sekunnin välein. Pidän pahoinvointipussin tiukasti näköpiirissä. Takaan, että 45 minuutin matka Sanurista Nusa Penidalle tuntui kolmelta tunnilta. Laivamatka unohtuu, kun varpaat uppoavat kuumaan hiekkaan Nusa Penidan rannalla. Pojat pelaavat rannalla palloa, muuten on hiljaista. Jestas mikä paikka! Aurinko alkoi hiljalleen laskea […]
Reilut kaksi viikkoa sitten heitin rinkan (+laukun ja repun) selkään Espoossa kerrostalomme pihassa ja vilkutin poikaystävälle vielä viimeiset heipat autosta. Suuntasin tähänastisen yrittäjäelämäni pisimmälle lomalle. Viisi viikkoa tulisi todella tarpeeseen. Tuntuu hurjalle, miten paljon kahdessa viikossa on ehtinyt nähdä ja kokea. Olemme olleet lapsuudenystäväni Villen kanssa Seminyakissa, Ubudissa ja viimeisimpänä Nusa Penidalla, joka sijaitsee noin […]
Tuijotan hämmentyneenä lähikaupan mehuhyllyä. Eihän tämä voi pitää paikkaansa. Hyllyltä ei löydy ensimmäistäkään purnukkaa, jonka sisältö olisi kotimaista. Jotain suurta on tapahtunut omassa ruokaostoskäyttäytymisessä. Ennen tärkeimmät tekijät olivat maku ja hinta. Nyt mieleen nousee yhä useammin kysymys: missä tämä tuote on tehty, kuka sen tehnyt ja minkälaista yritystä tuen, kun valitsen tämän tuotteen. Kysyin somessa […]
Olen käynyt elämäni aikana noin 5 kertaa kirpputorilla. Edellinen kirppisvisiitti taisi olla Helsingin jäähallissa vuonna 2014. Poistuin paikalta tyhjin käsin. Syy tähän on yksinkertainen – en osaa etsiä kirppiksiltä mitään. Ymmärrän hyvin, miksi kirpputoreja ei osata ajatella shoppailuvaihtoehtona. Mielikuvilla on valtava merkitys. Kauniisti somistetussa liikkeessä on helppo kuvitella itsensä uusissa vaatteissa, entistä tyylikkäämpänä. Liikkeen myyjät […]
Tutkimusmatkani eettisyyden parissa sai uuden sysäyksen, kun katselin peilistä uusia hopeisia lahjakorvakorujani. Kauniisti kiiltelevää hopeaa ihastellessani tajusin, etten tiennyt korvisten alkuperästä yhtään mitään. Myönnän pohtineeni hetken, onko helpompaa vain olla tietämättä. Tiedolla on tapana lisätä tuskaa. Helppous ei vaan tunnu enää oikealta. Minun on saatava tietää lisää. Onnekseni Namu Jewellery -merkkiä luotsaava Mari suostui kahvittelemaan kanssani […]
Hesari kirjoitti muutama päivä sitten Helsinki-kuplasta. Tällä tarkoitetaan sitä, että helsinkiläiset elävät ainakin osittain omassa sosiaalisessa todellisuudessaan, jonka ulkopuolelle on vaikea nähdä. Tämän Helsinki-kuplan tyypillisin jäsen on 26-vuotias nainen. Osun 27:lla ikävuodella ja espoolaisuudella varsin lähelle. Tunnistan tuon kuplan hyvin. Välillä nautin siihen uppoamisesta ja välillä haluan siitä mahdollisimman kauaksi. Kuplasta poistumisen mahdollistaa pohjanmaalaiset juuret. […]
Millä perusteilla valitset käyttämäsi kananmunat? Helpon saatavuuden, hinnan, eettisyyden vai jonkin muun perusteella? Mitä enemmän aiheeseen perehdyn, sitä vakuuttuneempi olen siitä, ettei hinta ole yksinään ratkaiseva tekijä. Maistoin eettisesti tuotettuja ja hyvänmakuisia Friida-munia ensimmäistä kertaa kertaa Hotelli Helkan aamupalalla puolisen vuotta sitten. Otin yhteyttä Vaahteramäki Farmingin eli Friida-munien tuottajaan Mikkoon ja pyysin häntä kertomaan, mitä meidän tulisi […]
Kesän parhaat muistot eivät taatusti synny kotona sohvalla kyyhöttäessä. Parhaat hetket liittyy lähes poikkeuksetta ystäviin, parisuhteeseen tai perheeseen. Viime lauantaina kokoonnuttiin lapsuuden ystävien kesken Tammisaareen hankkimaan uusia muistoja. Tammisaaressa olen käynyt kerran aiemmin talvisaikaan. Nyt kesällä koko kaupunki näyttää heränneen uudelleen eloon. Tykästyin kovasti rantakaupungin sympaattiseen luonteeseen. Keskustasta löytyy vanhoja puutaloja, sisustuskauppoja, kahviloita ja muutamia […]
Saanko esitellä uusimman ystäväni: villakoira Coco, koirakuumeen nostattaja. Tämä suloinen karvapallo on toy- ja kääpiövillakoiran sekoitus. Painoa kaverilla on kolmisen kiloa ja korkeutta noin 30 senttiä. Ihanuusindeksi 100. Mulla on ollut muutaman kerran koira hoidossa, mutta nyt ensimmäistä kertaa niin sanotusti kolahti. Coco, kuten villakoira yleensäkin, on leikkisä, uskollinen ja helposti koulutettava. Se tykkää lenkkeillä […]