Eilinen kohtaaminen sai miettimään #MeToo-kampanjaa

Tähän mennessä harva on voinut olla huomaamatta #MeToo-kampanjaa. Luin naisten (ja miesten) kokemuksista somesta surullisin mielin.

Samaan aikaan mietin, että miksi itselle ei tule mieleen juuri lainkaan hetkiä, jolloin olisin kokenut, että minua ahdistellaan seksuaalisesti. Ajattelin, että ehkä oma fyysinen koko (180cm) auttaa. Etten ole välttämättä se ensimmäinen, joka valitaan kohteeksi. Olen myös kohtuullisen itsevarma, jonka ajattelin auttavan. Kunnes sain muistutuksen.

Istuin eilen hotellimme altaalla kuuntelemassa äänikirjaa. Olin ottanut pullon paikallista olutta mukaan. Ketään ei ollut paikalla ja keskityin kuuntelemiseen. Pommihypyn seurauksena altaasta roiskahtanut vesi herätti minut huomaamaan, etten ole yksin. Ihan mukava tyyppi tämä aussi, vaikka en vettä päälleni kaivannutkaan. Juteltiin niitä näitä, kunnes hänen kaverinsa ilmaantui paikalle. Tyyppi oli aivan naamat.

Silmät oli tippua päästä, kun tämä sankari kiskaisi koko varustuksen esille ja kusi alleen (ja päälleen) tuolissa istuessaan. Tämän jälkeen on luonnollisesti kiva tulla esittäytymään, yrittää tunkea iholle. Yritin pitää miestä käsivarren mitan päässä. Naama alkoi lähestyä uhkaavasti omaani. Voiko hän tulla viereeni halimaan yöksi. ”Et todellakaan”. Ponkaisin pystyyn ja ilmoitin, että poistun paikalta. Tyyppi lähti perään. Tartuin hartiasta kiinni ja vein tyypin takaisin kaverinsa luo. Kiitin onneani, että mies oli niin sekaisin, ettei pystynyt (tai jaksanut) väittää vastaan.

En kokenut itseäni uhatuksi tai turvattomaksi, vaan loputtoman ärsyyntyneeksi. Se, että on aivan käsittämättömät naamat ei tarkoita sitä, että voi käyttäytyä miten sattuu. Ymmärrän, että seksuaalisuus on olemassa ihmisessä luonnollisena osana, mutta jos ihmiset pystyvät kehittelemään tekoälyä niin luulisi ihmisten pystyvän hallitsemaan myös käytöstään. Jos ei kännissä osaa käyttäytyä, ei kannata juoda itseltään tajua kankaalle.

Nukuin huonosti, kun mietin milloin tämä oman elämänsä todellinen rokkistara saa päähänsä tulla jyskyttämään ovea. Sängyssä maatessani muistini alkoi virkistyä. Mieleen tulvahti hämäriä muistoja vuosien takaa.

Mitenkäs se kerta, kun minut ja minun kaveri piiritettiin Goalla useamman kymmenen miehen toimesta ja saimme käyttää väkivaltaa päästäksemme pois rajun kourimisen keskeltä. Kokemukset eivät rajoitu ulkomaille. Mitenkäs se kerta, kun vuosia sitten saunalauttakekkereiden jälkeen heräsin siihen, että eräs idiootti yritti hipeloidä itseään minun kädellä, vaikka hänen tyttöystävänsä nukkui viereisessä huoneessa. Mitenkäs se kerta, kun junnuna itselleni aiemmin tuntematon leirivalmentaja alkoi puhua meille varhaisteineille härskejä. Mitenkäs se kerta, kun yläasteen puutyön maikka kysyi, että onnistuisiko pikkuiset sessiot koulun yläkerrassa. Mitenkäs se kerta, kun kadulla joku löi takapuolelle. Mitenkäs se kerta, kun minua yritettiin suudella väkisin baarissa. Listaa alkoi kertyä.

Etenkin auktoriteettiaseman väärinkäyttö ottaa päähän niin paljon, etten tiedä mitä sanoa. Tekisi mieli kirjoittaa kissankokoisia kirosanoja. Ottaa myös päähän, että en silloin heti kertonut kenellekään korkeammassa asemassa olevalle tai vanhemmille näistä teiniajan tapahtumista. En osaa sanoa miksi ne jäivät kertomatta. Päällimmäisin tunne oli hämmennys. Miten nämä ihmiset kehtaavat? Kyllähän niitä kavereiden kesken ihmeteltiin ja yhdessä pidettiin heitä säälittävinä. Onneksi joku kuitenkin kertoi tilanteesta eteenpäin. Puutyön maikka ja leirivalmentaja saivat molemmat potkut.

Omalla kohdallani ahdistelut ovat vähentyneet rutkasti viime vuosien aikana. Tajusin tämän johtuvan siitä, että en käy ulkona enää juuri ollenkaan. Baareissa ei oikeastaan ole enää kivaa. Vietän mieluummin aikaa kavereiden kanssa illanistujaisissa tai hyvässä ravintolassa. Toisin sanoen, minua yrittävät ahdistella känni-idiootit. Onko alkoholin juominen tai baarissa oleminen merkki siitä, että olen vapaata riistaa? Sitäkö viestitin eilisellä yksittäisellä olutpullolla? Olen ollut onnekas, sillä harvoin kukaan selvinpäin tulee liian lähelle fyysisesti tai verbaalisesti. Selvinpäin ja tietoisesti tehtyä käytöstä olisi vielä vaikeampaa sulattaa.

Mietin, miksi en aluksi muistanut mitään näistä tapahtumista. Tajusin jotain kamalaa. Olen tainnut ajatellut, että sellaista se nyt vain on humalaisten miesten seurassa. Kukaan ei ollut kertonut varhaisteinille, miten ahdistelutilanteisiin pitäisi reagoida. Ei sitä itse välttämättä tajua. Sen jälkeen ahdistelusta tulee ”normaalia”. Vaikka eihän se nyt niin voi olla! Sillä, etten teininä vienyt tapahtumia eteenpäin, saatoin tahtomattani pahentaa tilannetta jonkun toisen osalta. Pahimmillaan sama tapahtui jollekin toiselle vielä rajumpana.

Olen kuullut keskustelua siitä, meneekö #MeToo- kampanja osalta yli, liioitellaanko tapahtumia ja halutaanko saada (erityisesti) miehet näyttämään huonolta. En jaksa uskoa tähän. Sitä paitsi ahdistelu ei kohdistu vain naisiin. Meillä kaikilla on omat rajamme sen suhteen, mikä on ok ja mikä ei. Minusta pieni flirtti ei ole vaarallista. Sehän on ollut (sinkkuaikana) todella hauskaa. Siinä vaiheessa menee raja, kun tehdään selväksi, ettei seura ole toivottua ja toinen ei ymmärrä pyynnöstä huolimatta lopettaa.

Sain elävän muistutuksen, ettei oma pituus tai asenne välttämättä auta mitään. Idiootteja löytyy aina. Jatkossa, vaikka kokisin tilanteen edes aavistuksen epämiellyttäväksi, sanon totuuden ääneen. Itseni ja muiden takia. Toivon, ettei tule tilannetta, jossa joutuisin joustamaan tästä.

Ehkä tämä yksittäinen kampanja ei suoraa muuta ahdistelijoiden käyttäytymistä, mutta parhaassa tapauksessa #MeToo rohkaisee ahdisteltuja tai toisiin kohdistuvasta ahdistelusta tietoisia ihmisiä viemään tapahtunutta rohkeammin eteenpäin. Puhumaan asiasta suoraa ahdistelijalle tai tarvittaessa kertomaan korkeammalle taholle. Ymmärrän senkin, ettei ahdisteltu itse siihen aina yksinkertaisesti pysty, vaikka haluaisi. Seksuaalinen ahdistelu on todella vaikea aihe.

Tapasin aussin tänään uudestaan. Pyysin häntä sivummalle kaveriporukasta ja valaisin edellisen illan kulkua. Hän ei muistanut siitä mitään. Harvoin olen nähnyt ketään niin nolona. Sain noin 20 anteeksipyyntöä. Kysyi miten voi korvata tilanteen. Pyysin, että hän siivoaa allasalueen ja pitää huolen, ettei ahdistele enää ketään. Hän lupasi. En tiedä oliko keskustelulla kuinka suuri todellinen vaikutus, mutta ainakin itselleni jäi parempi fiilis, kun asia tuli käsiteltyä kunnolla.

-Reetta

 

 

 

 

Kirjoittaja:

Olen 27-vuotias viestintäalan yrittäjä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s