Yrittäjyys vaihtui palkkaduuniin

Unelmaduuni. Näin useimmat luonnehtivat työtäni, kun kuulivat yrittäjyydestäni viestintäalalla. Viime syksynä ymmärsin, ettei se ollut enää minun unelmani.

Olen kiitollinen 3,5 vuodesta yrittäjänä. Erityisesti siitä, että pääsin tekemään töitä ihanien asiakkaiden kanssa. Täysipäiväisellä yrittäjyydellä on kuitenkin ollut oma hintansa. Minusta piti tulla kulttuurituottaja viime vuoden kesäkuussa. Myönnän priorisoineeni asiakkuuteni aina opintojen edelle. Suurten tunnontuskien jälkeen otin valtavia spurtteja ja suoritin valtavan määrän opintopisteitä aivan liian lyhyessä ajassa. Noina aikoina mentiin aika tiukilla. Lupasin itselleni, että valmistun jouluun 2017 mennessä. Joulu tuli, joulu meni. Viimeinen työharjoittelu ja oppari olivat edelleen tekemättä.

Viime vuoden loppupuolella huomasin myös, että joku hiertää kengässä duunien suhteen muutenkin. Viiden viikon loma ja Balin reissu avasivat ajatuksia. En halunnut enää tehdä töitä yksin. Ulospäin suuntautuneena tyyppinä kaipasin ympärilleni ihmisiä. Mielellään ihmisiä, jotka ovat minua parempia duunissaan. Ihmisiä, joilta voin oppia lisää. Silloin Vapan tuottajaharkkapesti tuli eteen.

Laitoin hakemuksen sisään lyhyen pohdinnan jälkeen. Kaikki tuntui osuvan yhteen. Mä olen vahvasti sitä mieltä, että jos nykyinen tilanne ei miellytä, on pakko tehdä muutos. Me olemme kaikki vastuussa omasta onnellisuudestamme ja mun onnellisuusmittari ei ollut enää hetkeen osoittanut rittävän vahvasti ylöspäin. Olin istunut liian kauan kotitoimistolla itsekseni. Oli aika hakea osaksi tiimiä ja saattaa opinnot loppuun.

Valintaani kyseenalaistettiin muutamaan otteeseen. Miksi riskeerata kaikki? Miksi en vain yrittänyt hyväksilukea asiakkuuskeissejäni osaksi opintoja? Miksi en liittoutunut toisten yrittäjien kanssa vahvemmin, jos kaipasin ihmisiä ympärilleni ja halusin oppia muilta? Oliko yrittäjyys mielestäni kuitenkin liian rankkaa? Yrittäjyys on toki vaativaa, mutta siitä ei ollut kyse. Tein jatkuvasti samoja asioita ja nyt oli aika tehdä jotain muuta. Olin myös tehnyt jo paljon yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa. Se ei enää vetänyt vertoja isolle työtiimille, joka avaa uusia ajatuksia ja näkökulmia joka päivä. Olisin ehkä voinut hyväksilukea töitäni opintoihini, mutta muutos houkutteli ja vei voiton.

Tärkeiksi tulleille asiakkaille oli haikea sanoa kiitokset, mutta kaikki ymmärsivät, että elämässä pitää mennä eteenpäin. Sitä paitsi nämä eivät olleet jäähyväiset. Suomi on pieni maa, jossa varmasti tullaan kohtaamaan vielä useaan otteeseen.

Vapaelämää on takana nyt 5 viikkoa. Tiedän jo nyt, että tein oikean päätöksen. Olen oppinut valtavasti. Olo on samanlainen kuin uuden koulun aloittaessa, jolloin imee itseensä tietoa rutikuivan pesusienen tavoin. Tutkintopaperit ovat melkein jo näpeissäni.

Tuleeko minulla ikävä yrittäjyyttä? Sitä ei voi tietää, mutta siitä olen varma, että omaa vaistoa pitää uskaltaa seurata. Unelmaduuni ei ole asia, joka pysyy muuttumattomana. Se elää ja kasvaa, kuten me ihmisetkin. Nyt on aika nauttia uudesta tilanteesta ja ympärillä olevista luovista ja inspiroivista tekijöistä, joilta opin uutta joka päivä.

Pienenä lisämainintana vielä Vapan toimiston sijainti. Punavuori on ❤

Punavuori2

 

Kirjoittaja:

Olen 28-vuotias viestinnäntekijä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s