Yksi suosikkipaikoistani Balilla on Ubud. Paikalliset kutsuvat sitä Balin hengellisyyden keskittymäksi. Temppeleitä on joka kulman takana ja aluetta ympäröivät valtavat riisiviljelmät. Vehreys on silmiinpistävää. Riisiterassien ja temppeleiden lisäksi turisteja vetää puoleensa Ubudin valokuvaukselliset vesiputokset, apinametsä, juhlalliset seremoniat, hyvä ruoka sekä monipuolisen käsityökulttuurin tarjoamat shoppailumahdollisuudet.

Juttelin paikallisten kanssa Ubudin alueen kehittymisestä. Muutamassa vuodessa kaupungin suosio on kasvanut valtavasti. Osa oli sitä mieltä, että turisteja on jo liikaa ja kaupunki on vaarassa mennä pilalle. Turisteja saapuu päivittäin bussilasteittain ihastelemaan nähtävyyksiä ja ostoksille. Pohdintaa herätti Eat Pray Love -elokuvan rooli turismin kasvun suhteen, sillä osa leffan Bali-kohtauksista on kuvattu Ubudissa.

Ubud ei ole pelkkää väentungosta. Hotelli kannattaa valita muutaman kilometrin päästä keskustasta, mikäli kaipaa rauhaa. Me päädyimme keskustan pohjoispuolelle B Saya Villaan, jossa viikko vierähti nopeasti. Olimme välillä hotellin ainoat asukkaat, joten saimme nauttia täydellisestä hiljaisuudesta. Aamupala syötiin altaan vieressä, josta avautui näkymä suoraa riisipellolle.

Ubudissa kannattaa ottaa skootteri alle. Kävimme torilla ostoksilla, katsomassa riisiterasseja ja temppeleitä. Osa aktiviteeteista jäi välistä, sillä vettä satoi tuutin täydeltä neljän päivän ajan. Tuli luettua paljon. Viikossa kolme kirjaa.

Ubudissa tutustuin ensimmäistä kertaa elämässä joogaan. Joogatunnit järjestettiin hotellilla. Ensimmäisellä kerralla nolotti. En yltänyt omiin varpaisiin polvet suorana. Tiesin, että läppärin ääressä ahertaminen ja liian vähäinen liikunta on tehnyt musta jäykän, mutta oli se silti yllätys. Liikkuvuus oli pohjamudissa. Joka päivä venyin vähän enemmän. Sormet hipoivat lopulta varpaita. Fyysinen puoli on kuitenkin vain puolet joogasta. Mentaalipuoli on vähintään yhtä isossa roolissa. Aluksi oli todella turhauttavaa, kun pelkästään viiden minuutin hengittäisharjoitus tuntui mahdottomalta. En ole tottunut pysähtymään aidosti. Pieni kipinä heräsi. Jooga ja meditointi täytyy ottaa osaksi elämää myös Suomessa.

Yksi parhaista kokemuksista Ubudissa oli kokkikurssi. Aamupäivän kurssin aikana opin valtavasti balilaisesta keittiöstä. Valmistimme kuusi ruokalajia perinteistä balilaista ruokaa. Kaiken pohjana toimi 17 raaka-aineen kookosöljyssä paistettu tahna, joka maustoi mm. kookos-kalapadan, kalakebabit ja kasvikset. Siinä missä suomalainen käyttää kermaa, balilainen käyttää vettä tai kookosmaitoa. Maitotuotteita ei käytetä oikeastaan ollenkaan. Ateriat koostuvat ruskeasta, valkoisesta tai keltaisesta riisistä, kasviksista ja kalasta tai lihasta. Chiliä ja valkosipulia käytetään säästelemättä. Kaikki raaka-aineet ovat lähituotteja ja siten todella tuoreita. Valehtelematta yksi parhaita aterioita koko reissun aikana.

Ubud on kuuluisa myös Kopi Luwak kahvista eli ns. kissanpaskakahvista. Jätimme maistamatta, sillä nämä maailman toiseksi kalleinta kahvia ”tuottavat” villit kissaeläimet elävät ahtaissa häkeissä kurjissa olosuhteissa. En halua tukea sellaista liiketoimintaa. Sen sijaan mukiin päätyi balinese coffee, joka eroaa suomalaisille tutusta suodatinkahvista. Aluksi luulin, että kahvissa on jotain vikaa, sillä kuppi oli täynnä puruja. Hienoksi jauhettu kahvipulveri jätetään tarkoituksella mukin pohjalle. Tulivuoren rinteillä kypsyneiden kahvipapujen maku on hedelmäinen. Tarkan paletin omaava voi kuulemani mukaan maistaa häivähdyksen appelsiinia. Kahvi juodaan yleensä ilman maitoa, mutta omaani sekoitin tilkan. Oikein hyvää.

Ubudilaisten kanssa jutellessa oppii mielenkiintoisia faktoja balilaisesta kulttuurista. Hotellin johtajalta kuulin, että Balilla on neljä eri kastia, joista ylin koostuu hengellisistä johtajista. Heidän vastuullaan on temppeleiden juhlalliset seremoniat. Hengelliset johtajat ovat vegaaneja tai vähintään kasvissyöjiä, sillä kasviperäinen ruoka pitää kropan puhtaampana. Puhdas kroppa auttaa puhtaan mielen saavuttamisessa. Taksikuskilta kuulin, että balilaiset käyvät peruskoulua kuuden vuoden ajan. Koulua on kuutena päivänä viikossa ja kuusi tuntia kerrallaan. Valtio tarjoaa koulutuksen, mutta parempiosaiset käyvät yksityistä koulua. Ravintoloitsijalta kuulin, että balilaisten keskipalkka on noin 100€/kk. Erityisesti häntä ketutti Balille rantautuneet kansainväliset hotelliketjut, jotka laskuttavat asiakkailtaan saman hinnan joka puolella maailmaa, mutta palkollisten tulot on aina sidottu maan yleiseen hintatasoon.

Paikallisten kanssa käydyt keskustelut, kahvin litkiminen, kokkaaminen, riipipeltojen ihastelu ja joogaaminen oli parasta hetkeen. Ubudissa tunsin olevani rentoutuneempi kuin missään muualla Balilla. Ehkä kaupungin hengellisyyden vaikutus on suurempi kuin turisti voi arvatakaan.