Pää sumussa – Kilpirauhasen vajaatoiminta lamaannutti kuukausiksi

Nyt ei ole kaikki kunnossa. Pää tuntuu kohmeiselle. Ihan kuin kulkisin sumussa. Tätä on kestänyt liian kauan. En voi istua sohvalla aamusta iltapäivään asti, kunnes olo helpottaa hieman. Olen yrittäjä, joten hommat pitää saada pyörimään normaalisti. Mieluusti nyt heti. Jos ensi viikkoon mennessä ei helpota, menen lääkäriin. Ehkä ne siellä tietää mikä mua vaivaa.

Maanantai. Itkettää. En jaksa pidätellä. Nyyhkytän suihkun lattialla. Poikaystävä on töissä. Itkeminen hävettää, joten parempi niin. Hävettää, koska mulla on kaikki hyvin. Mitään pahaa ei ole sattunut. Silti jatkuvasti väsyttää, pää on sumussa, ajatuksen negatiivisia, puhun sekavia ja käyttäydyn sekavasti. En saa tehokkaasti mitään aikaan. Pelkään, että olo vaikuttaa työtasooni. En halua pettää asiakkaitteni odotuksia. Siksi käytän kaiken jäljellä olevat voimavarat töihin. Normaalisti saan hommat tehtyä kuudessa tai kahdeksassa tunnissa. Nyt istun koneella kymmenen tuntia, eikä sormet silti liiku entiseen tahtiin näppäimistöllä. Syytän itseäni tehottomuudesta. Nyt itsekuria nainen!

Itku lakkaa. Puen vaatteet päälle ja laitan meikkiä punaiseen naamaani. Eihän sitä muuten kehtaa lähteä lääkäriin.

Selitän sekavasti ja hieman kiihtyneenä olotilaani terveyskeskuksen vastaanotossa. Kysyn sairaanhoitajalta, onko täällä jotenkin älyttömän kuuma. ”Tuossa olotilassa ehkä onkin”, vastaa hoitaja. Saan heti ajan lääkärille. Ensin sydäntutkimus. Normaalisti sykkii, vaikka paineet ja syke ovat kohonneita.

Lääkäri varmistaa moneen otteeseen, olenko masentunut. Tätä olen miettinyt paljon ja vastaan kieltävästi. Olen varma asiasta. Tulevaisuus ei mielestäni näytä synkälle, en koe olevani arvoton. Uskon mahdollisuuksiini tässä maailmassa. Tiedän vain, että tämä olotila on poikkeava ja uskon sen olevan fyysistä. Lääkäri miettii hetken ja kysyy koenko seuraavia oireita:

  • Jatkuva väsymys
  • Aivosumu
  • Kylmät kädet ja jalat
  • Huonot kynnet
  • Lisääntyneet negatiiviset ajatukset
  • Vaikeuksia aloittaa mitään
  • Kuiva iho
  • Vatsaongelmat jne.

Kyllä. Nyökkään lähes jokaisen oireen kohdalla. ”Kuulostaa sille, että sulla saattaa olla kilpirauhasen vajaatoiminta”.

Ei ollut käynyt mielessäkään. Mikä kilpirauhanen ja mikä vajaatoiminta?

”Kilpirauhanen sijaitsee kaulalla kurkunpään alapuolella. Se on noin 20 g painava rauhanen, jolla pienestä koostaan huolimatta on elintärkeä koko kehon toimintaan vaikuttava tehtävä. Se vaikuttaa muun muassa aineenvaihduntaan, kehon lämmönsäätelyyn, yleiseen vireystilaan ja mielialaan. Tätä tehtävää kilpirauhanen suorittaa valmistamalla, varastoimalla ja vapauttamalla verenkiertoon kilpirauhashormoneja.

Yleisin syy vajaatoimintaan on kilpirauhasen autoimmuunitulehdus, jolloin elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää omia kudoksia vastaan tuhoten kilpirauhaskudosta, mikä johtaa hormonituotannon vähenemiseen. Tyypillisimpinä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireina pidetään voimakasta väsymystä, lihasheikkoutta, palelua, selittämätöntä painon nousua, hikoilemattomuutta, kuivaa ja karkeaa ihoa, alavireisyyttä, aloitekyvyttömyyttä ja silmäluomien turvotusta. Oireet voivat kuitenkin olla hyvin monimuotoisia. Vajaatoiminnan hoidossa on kyse hormonikorvaushoidosta. Hoito on tyroksiinilääkitys, jolla korvataan kilpirauhasen liian vähäinen hormonituotanto.” Lähde: Kilpirauhasliitto.

Ikävä juttu tässä on se, että diagnoosin varmistaminen on pitkällinen prosessi. Ensimmäisten testien jälkeen seuraava tarkistusmittaus voidaan ottaa aikaisintaan kuuden viikon kulutta. Jos arvot ovat edelleen koholla, aloitetaan lääkitys. Toki, jos arvot ovat heti katossa, lääkitys voidaan aloittaa samantien. Tilannetta seurataan muutaman kuukauden välein ja lääkitystä muutetaan (tai se lopetetaan) tuloksista riippuen.

Testitulokset löytyivät parin päivän päästä OmaKannasta. Viitearvojen yli oltiin. Ei paljon, mutta kuitenkin. Lääkäri soittaa. Näyttää sille, että kyseessä saattaa olla subkliininen vajaatoiminta eli hitaasti alkava vajaatoiminta.

Okei. Eli nyt sitten räpiköidään pari kuukautta ilman apua ja odotellaan tarkistusmittausta. En muista koko kesästä mitään. Johtuu varmaan osittain siitä, en tehnyt mitään. En jaksanut. Koitin vain selvitä töistä. Ajatus syksyllä siintävästä 5 viikon Balin matkasta helpotti hieman. Eniten helpotti kuitenkin läheisten tuki. Poikaystäväni Jarin apu oli korvaamatonta. Olemme samalla alalla, joten Jari piti huolen, että työt tuli tehtyä. Muutamalla kaverilla on kilpparin vajaatoiminta ja heidän kanssa juttelin tuntitolkulla. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että lähipiirissä oli myös epäilyksiä. Se ei tuntunut kivalle, mutta ymmärsin heitäkin. Oli mun käytös paikoitellen sen verran sekavaa.

Alkoi loputon asian tutkiminen. Miten voisin helpottaa omaa olo tuloksia odotellessa. Itselleni tärkeimmiksi huomasin:

  • Hyväksy tosiasia, että käyt puolitehoilla (mulle ehdottomasti vaikein)
  • Vähennä stressiä jokaisella keinolla, joka on vain mahdollinen
  • Satsaa unen laatuun (vaikeaa. Usein pyörin aamukolmeen)
  • Ruokavalio: syö säännöllisesti ja terveellisesti
  • Vältä alkoholia
  • Nojaa tukiverkkoon
  • Pyri tekemään huoltavaa liikuntaa

Kerrassaan surkeita päiviä oli aika ajoin, vaikka kuinka yritin olla reipas. Muistan kuinka tein lähtöä asiakkaani tapahtumaan. Olin luvannut mennä, mutta pää oli betonia. Tilaisuudessa minulle annetaan mahdollisuus kommentoida tehtyä työtä. Kuuntelin itseni puhuvan kauhunsekaisin tuntein. Mitä ihmettä mä selitän! Apua, eihän tuossa ole mitään järkeä.  Kaikki olivat hiljaa ja tiedän vaikuttaneeni idiootille. Tilaisuus jatkui muilla aiheilla. Poikaystävä lohdutti kotona, että tilanne tuskin oli niin paha, kun sen päässäni kuvittelin.

Unohtelin koko ajan asioita. Kotona syntyy sanaharkkaa, kun en muistanut mitään sovittua. Tavaroita löytyi vääristä paikoista. Jari ihmetteli, miksi esimerkiksi irtoteepussi löytyi ruokailuvälinelaatikosta. En osannut vastata.  Itkin paljon ja koin suurta voimattomuuden tunnetta. Helsingin keskustassa kadotin taidon suunnistaa paikkaan, jossa olen käynyt lukuisia kertoja. Hämmennyin. Ravintolassa tiputin sekavan olon seurauksena kaikki ruoat lattialle. Kun lähetin potentiaaliselle asiakkaalle meilin, jonka piti lähteä yhteistyökumppanille, olin valmista kauraa. En jaksaisi jaksa tätä *askaa enää. Halusin aivoni takaisin.

Seuraavat testitulokset saapuivat OmaKantaan, jota kyttäsin lähes maanisesti. Halusin tietää, pitikö minun sittenkin lähteä terapiaan. Olinko onnistunut huijaamaan jopa itseäni. Arvot olivat menneet piirun verran huonompaan suuntaan. Testilääkitys voitiin aloittaa. Olo oli helpottunut. Tuntui typerälle olla helpottunut potentiaalisesti koko elämän pituisesta sairaudesta. Olin kuitenkin. Tiesin, että fyysiset oireet voi olla helpompi korjata kuin henkiset. Lääkäri muistutti, että annos on pieni. Sitä saatetaan joutua säätämään. Luin myös asiaan erikoistuneen lääkärin artikkelin, jossa sanottiin, ettei kilpparin vajaatoimintaa sairastavan elämänlaatu tule koskaan olemaan yhtä hyvä kuin terveen verrokkiryhmän. En tiennyt mitä ajatella.

Pari viikkoa meni, mutta olo ei helpottanut. Aloin epäillä koko diagnoosia. Ymmärsin, että olon kohentumisessa voi kestää, mutta kärsivällisyyteni oli lopussa. Paska olo oli jatkunut jo kuukausi tolkulla. Kolmannen viikon kohdalla huomasin muutoksen. Pääsin normaalisti työpöydän ääreen jo aamupäivästä. Seuraavat pari viikkoa meni jo vähän paremmin. Sitten mentiin taas alas. Jopa huonompaan kuin alunperin. Seuraava testikerta oli muutaman päivän päästä.

Tulokset olivat menneet lääkityksestä huolimatta alkuperäistä tilannetta huonompaan suuntaan. Lääkäri ihmetteli asiaa ja totesi, että oikeaa asiaa näytetään hoitavan, mutta annostus on aivan liian pieni. Annos tuplattiin.

Pari viikkoa mentiin taas pohjamudissa. Tunnelin päässä tuntui kuitenkin olevan valoa. Olo alkoi helpottamaan. Balin reissu siinsi myös muutaman viikon päässä. Sen voimalla puristin kaikki duunit kasaan ja ohjeistin tuuraajat. Itkin melkein ajatuksesta, että pääsen hetkeksi keskittymään vain rentoutumiseen.

Palasin Balilta puolitoista kuukautta sitten. Viimeiset testitulokset näyttivät tilanteen vihdoin normalisoituneen. Huomasin eron jo reissussa. Balin matka on valehtelematta yksi elämäni parhaista päätöksistä. Sain etäisyyttä kaiken prosessointiin. Aloin päästä ylös aamuisin ilman aivojen tahmeutta. Pystyin näkemään, kuulemaan ja kokemaan paremmin kuin kuukausiin. Olin enemmän oma itseni: positiivinen, hauska ja innostunut uusista asioista. Lämpö pehmitti jumeja niin henkisesti kuin fyysisesti. Jooga avasi kropan lisäksi ajatuksia aivan uudella tavalla. Opin armollisuutta, jota en olisi luultavasti löytänyt Suomen harmaudesta.

Minkä virheen tein tämän reilun puolen vuoden koettelemuksen aikana? Olisi pitänyt mennä juttelemaan terapeutille. Vaikka vika olikin fyysinen, sen käsittely on ennen kaikkea henkistä. Pärjäsin, selvisin. Mutta olisin selvinnyt paremmin, jos olisin saanut työkaluja kaikkien päässä vaeltavien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn ammattilaiselta. Lisäksi mun olisi pitänyt vähentää töitä entisestään. Sain kaiken tehtyä asiaankuuluvalla tarkkuudella, mutta sen hinta oli paikoitellen korkea.

Kyllä mä joskus mietin hetken aikaa, että miksi mulle tuli tämä sairaus. Se on kuitenkin turhaa ja typerää ajanhaaskausta. Ei kukaan tuolta yläkerrasta lähettele sairauksia ihmisille kiusallaan tai sen perusteella kuka on ansainnut jotain pahaa elämäänsä. Osalle vaan sattuu huonompi arpaonni. Se pitää hyväksyä ja mennä eteenpäin.

Elämän vaikeudet on subjektiivinen kokemus. Tää vuosi on ollut mulle vaikea. Olen loputtoman kiitollinen terveyskeskuslääkärilleni, joka tajusi heti mikä mulla on. Ilman häntä tilanne voisi olla tällä hetkellä aivan toinen.

Nyt voin vihdoin sanoa voivani hyvin. Elän tasapainoista elää. Pari pilleriä päivässä, muutoin autoimmuunisairaus ei oikeastaan vaikuta elämääni lainkaan. Joskus väsyttää, mutta niin väsyttää kaikkia muitakin. Mun tärkein tehtävä on pitää itsestäni entistä tarkemmin huolta. Jos en pidä, se kostautuu aiempaa helpommin. Unesta, ruoasta ja liikunnasta vaahdotaan paljon, mutta en ikinä uskaltaisi vähätellä niiden merkitystä. Otetaan päivä kerrallaan ja muistetaan, että on mahtavaa olla elossa just nyt.

 

Kirjoittaja:

Olen 28-vuotias viestinnäntekijä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

One thought on “Pää sumussa – Kilpirauhasen vajaatoiminta lamaannutti kuukausiksi

  1. Päivitysilmoitus: Onnellisuudesta – Reetta K.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s