Rauhallinen Nusa Penida on hyvä vaihtoehto Balille

Vatsassa tuntuu ikävälle. Horisonttiin katsominen ei onnistu, koska laiva jyskähtelee aaltojen voimasta ylä-alasuunnassa muutaman sekunnin välein. Pidän pahoinvointipussin tiukasti näköpiirissä. Takaan, että 45 minuutin matka Sanurista Nusa Penidalle tuntui kolmelta tunnilta.

Nusa Penida-9551

Laivamatka unohtuu, kun varpaat uppoavat kuumaan hiekkaan Nusa Penidan rannalla. Pojat pelaavat rannalla palloa, muuten on hiljaista. Jestas mikä paikka! Aurinko alkoi hiljalleen laskea värjäten koko taivaan punaisen eri sävyihin. Tästä tulee loistavat 5 päivää.

Myönnän, en tiennyt Nusa Penidasta, 30 kilometrin päässä Balista sijaitsevasta saaresta mitään. Matkojen etukäteen suunnittelu ei juuri kiinnosta. Minusta on vapautta valita joka päivä mitä tekee ilman sen suurempia suunnitelmia. Arkielämässä saa elää ihan riittävästi aikataulujen kanssa.

Viisi päivää Nusa Penidalla muuttui kuudeksi. Tykästyin saareen syvästi. Kuusi päivää olisi muuttunut vielä pidemmäksi, ellei Villellä olisi ollut kiire päästä valjastamaan Canggun aaltoja. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nusa Penidan rannat ovat täynnä merileväviljelmiä

Suurin syy Nusa Penidan viehätykseen on sen autenttisuus. Erityisesti turistien vähäinen määrä hätkähdytti. Miten ihanaa vaihtelua Seminyakiin, Ubudiin ja Cangguun verrattuna. Nusa Penidan asukkaat suhtautuivat myönteisesti turisteihin. Vaihdoin muutaman lauseen paikallisen merilevän viljelijän kanssa, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Hymyllä pääsee pitkälle. Autenttisuudesta kertoi myös innostuneet lapset, jotka eivät tapaa turisteja joka päivä. Pienet paikalliset juoksivat skootterimme perässä ja huusivat ”hellooo hellooo”, kunnes katosimme näkyvistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä näkymä avautui, kun avasin silmät rantatuolissa.
Nusa Penida-9584
Auringonottoa poolilla @Wani Bali

Nusa Penidalla kannattaa ottaa iisisti. Nähtävää ja tehtävää on, mutta suorittajan kannattaa valita kohteeksi joku toinen paikka. Levyttelimme hyvällä omallatunnolla palmujen alla useamman päivän. Muutoin aika meni skootterin päällä. Kiersimme lähes koko saaren. Kelingking beach on heittämällä yksi upeimmista rannoista, joita olen nähnyt. Hengissäpysymisvietti oli sen verran korkealla, ettemme lähteneet kipuamaan vaarallisia portaita alas rannalle. Laiskuudella saattoi olla myös osansa. +32 astetta ja vajaa tunti alas ja vajaa tunti ylös. Ihailtavaa riitti myös korkeuksista käsin.

Bali_Nusa_Penida-8556
Kelingking beach
Bali_Nusa_Penida-8610
Näkymä Kelingking beachin toiselta puolelta
DCIM100GOPROGOPR0562.
Broken beach

Yhdistimme Kelingking beach -reissulle myös Broken beachin. Pelkkä ajatus tuosta skootteriretkestä nostaa tuskankyyneleet pintaan. Tiet eivät ole huonot vaan totaalisen surkeat. Kuopasta kuoppaan, töks töks töks. Uskon vakavasti, että häntäluuni on lyhentynyt viidellä sentillä. Näkymä oli onneksi upea. Luonto osaa muovata itseään uskomattomaan muotoon, jota turistien sitten kelpaa pällistellä kamerat kädessä. Tässä mielessä Ville on loistava matkaseuralainen. Silloin tällöin tulee käsky heittää kamera jorpakkoon ja keskittyä edessä olevaan näkymään ilman linssiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi upeimmista päivistä oli skootteriretki saaren pohjoisrantaa pitkin kohti itää. Tie nousee mutkitellen niin korkealle, että sieltä näkee koko saaren. Tiet ovat tällä pätkällä loistavassa kunnossa. Sileällä asfaltilla kiitäminen tuntui unelmalle.

Turistien vähäisestä määrästä johtuen majoitusvalikoima on suppea. Ilmeeni oli kohtuullisen yllättynyt, kun tajusin, ettei meidän vessassa ole kattoa. Yritä siinä sitten vastaheränneenä laittaa piilolinssejä silmään, kun aurinko porottaa peilin kautta täydellä teholla. Pieni hinta onneksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Meidän vessa Wani Bali -hotellissa. Harvassa wc:ssä on näin aurinkoista ja vehreää.

Suppeus koskee myös ravintolavalikoimaa. Tykkään syödä paikallista ruokaa, mutta jossain vaiheessa limitti tulee täyteen. Erityisesti, kun ruokien tulisuus polttelee vielä tunnin päästä ruokailusta. Myönnän, että viimeisenä päivänä saatoin korvata lounaan jäätelöllä ja kekseillä. Kerrankos sitä, lomalla kun ollaan.  

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaurapuuroa aamiaisella Sanctumissa

Tapasin Nusa Penidan saarella Emmin. Huikea ja loputtoman energinen nainen. Arvostan syvästi ihmisiä, joilla on rohkeutta tehdä mitä sydän sanoo ja toteuttaa omia unelmia. Emmin unelma on sukelluskeskus, jonka yhteydessä on ravintola- ja majoitustoimintaa. Nusa Penidan Sanctum-keskus on järjestyksessään toinen. Ensimmäinen sijaitsee lähes autiolla Una Unan tulivuorisaarella. Vatsa meinasi itkeä onnesta, kun Emmi tarjosi meille aamupalaksi kaurapuuroa. Kerron Emmin tarinan myöhemmin toisessa postauksessa.

Sactum_Emmi_Hyvärinen-8664
Emmi Sanctumin terassilla.

Yksi Nusa Penidan suosituimmista aktiviteeteistä on Manta-rauskujen bongaus snorklaten tai sukeltaen. Tämä oli myös meillä suunnitelmissa, mutta biitsireissulla kärventyneet olkapäät olivat eri mieltä. Aurinko Nusa Penidalla on armoton, vaikka suojakertoimia oli levitetty kunnon kerros. Loppuaika saarella menikin sitten pitkähihainen päällä. Siitä huolimatta, Nusa Penidalle 5/5. Tänne palaan uudestaan.

Kirjoittaja:

Olen 27-vuotias viestintäalan yrittäjä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s