Onnellisuudesta

”Tärkeintä on olla onnellinen”, sanotaan, kun joku kysyy mikä on elämässä tavoittelemisen arvoista. Mitä se onnellisuus sitten oikein on, mistä sitä saa ja miten se pidetään?

Mä olen alkanut vasta viime aikoina ymmärtämään onnellisuutta. Sitä kun ei voi käsin koskea, maistaa tai nähdä. Silti sen voi tuntea. Tärkein oivallus onnesta on ollut, ettei onni ole mikään lopullinen päätepiste. Elämä ei etene kohti kliimaksia, jolloin jäljellä on pelkkää onnen tunnetta. Tunne-sana on jatko-osa oivallukselle. Milloin sun fiilikset ovat pysyneet stabiileina? Ei kenestäkään tunnu joka päivä ja joka sekunti samalle. Välillä kiukuttaa ja vituttaa, välillä tulee tippa linssiin, kun tajuaa miten hyvin kaikki on juuri sillä hetkellä.

Aiemmin ajattelin, että onnellisuus on hetkiä, pieniä murusia arkielämässä, jolloin tuntee iloa, turvallisuuden tunnetta ja rakkautta. Onni on toki näitäkin hetkiä, mutta hiljalleen olen oppinut ymmärtämään, että onnellisuuden tunne voi olla myös jotain pysyvämpää. Lapsuus on aina tuntunut onnelliselta ajalta. Aikuisuus toi vastuut ja vaatimukset, jotka voi huomaamatta nielaista ison palan tuosta tunteesta, etenkin jos antaa sen tapahtua. Ehkä mun pitikin olla lyhyen hetken aikaa onneton tai ainakin isommassa mittakaavassa epätyytyväinen elämääni näin aikuisiällä ja sitten taas onnellisempi, jotta sain riittävästi kontrastia tunteilleni.

Ehkä olisi hyvä tässä vaiheessa avata yhtä näistä käännekohdista. Kuten täälläkin olen aiemmin kirjoittanut, olen tuntenut tarvetta muutokselle useammalla elämän osa-alueella jo pidempään. Itse kailotan usein omille ystävilleni kovaan ääneen, että onnellisuus on jokaisen omalla vastuulla. Miten vaikea tuota vastuuta onkaan ottaa itse. Onneksi olen lopulta huono tyytymään. Muutin asioita työ- ja yksityiselämässäni puolen vuoden aikana valtavasti. Opettelin sanomaan omat tunteeni ja tarpeeni suoremmin ja määrittelemään omat rajani. Olin myös itsekäs. Se oli ehkä vaikeinta, mutta välttämätöntä. Olin jo valmiiksi uuvuksissa ja toisten jatkuva auttaminen, huolien ja vastuiden omaksi ottaminen uuvutti lopulta liikaa. Sanoin useille kiertelemättä, etten nyt voi, pysty, jaksa tai halua. Loukkasin varmasti ihmisten tunteita. Tuntui syylliseltä ja rehellisesti sanottuna aika pahalta. Näiden ja monien muiden muutosten ansiosta huomasin hiljalleen, että olo tuntuu kevyemmälle. Stressasin huomattavasti vähemmän kaikesta. Kilppariarvot liikahti paremmaksi kuin koskaan aiemmin. Jopa kroppani huomasi, että voin hyvin. Tein huomaamattani enemmän asioita joista nautin. Olin iloinen, positiivinen ja energinen. Olin enemmän se henkilö, joka voin olla parhaimmillani. Tunsin onnellisuutta, eikä se tunne hävinnyt päivässä tai viikossa.

Onni ei siis olekaan vain murunen siellä ja murunen täällä. Onnellisuus voi olla pitkäkestoisempi tila. Oikea murusten liittouma. Enkä onnellisuudella tarkoita, etteikö paskoja päiviä, hetkiä ja tilanteita tulisi. Niitä on tullut ja tulee jatkossakin. Se on ihan okei. Ne eivät kuitenkaan vedä elämää varjoonsa. Omien rajojen määrittely, terve itsekkyys ja oman inhimillisyyden myöntäminen ovat hyvä pohja onnellisuudelle. Sen päälle on kestävää rakentaa.

Onnellisuutta tuottavat asiat vaihtuvat elämän aikana. Lapsena niitä olivat mummolan traktoriajelut ja mansikkapeltovisiitit, teininä kavereiden kanssa bilettäminen ja nyt lähes kolmekymppisenä läheisten kanssa ajan viettäminen, mutta myös yksin oleminen. Aiemmin halusin jatkuvasti ihmisiä ympärilleni. Ehkä olisin tuntenut itseni yksinäiseksi ilman sitä. Nykyään viihdyn itseni kanssa aina vaan paremmin. Musta on aivan ihanaa olla yksin kotona tai luonnossa. Valokuvata, kirjoittaa, lukea, kokata, katso leffoja ja uusimpana asiana neuloa. Kaikki nämä asiat lisäävät onnellisuuden tunnetta, kun pohja on kunnossa. Minulla on myös enemmän annettavaa muille ihmisille, mikä on mulle tärkeää ja aivan ihanaa.

Olen mielenkiintoisessa elämänvaiheessa. En pelkää, ettenkö saisi töitä nykyisen määräaikaisen pestin päätyttyä, mulla on paljon mielettömän upeita ihmisiä elämässä, ei lapsia, ei velkaa, eikä juurikaan velvollisuuksia. Mä en vastaa kenellekään mistään, muuta kuin itselleni. Tunnen oloni vapaaksi ja tulevaisuuden positiiviseksi. Enkä tässä yritä sanoa, etteikö asuntolainan ja lapsen kanssa voi tuntea onnellisuutta. Elämä, prioriteetit ja tunteet voi muuttua. Mä vaan tiedän, että just nyt tämä tilanne on mulle oikea. Elämä tuntuu hyvälle, vaikkei kaikki ookaan täydellisesti. Eikä tarvitse ollakaan. Jatkuvasta kontrollista ja itselle kasatuista paineista irtipäästäminen sekä elämän ja itsensä epätäydellisyyden hyväksyminen ovat osa onnellisuuden saavuttamista.

Kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä, tiedän senkin. Kaikkeen ei voi itse edes vaikuttaa. Pahoja asioita vaan tapahtuu syystä tai toisesta. Siksi oonkin erityisen kiitollinen tästä tunteesta, joka on kestänyt satunnaisia murusia pidempään. Toivottavasti sullakin on sama tilanne. Ja vaikkei olisi, sekin on okei. Sellainen tunne tulee vielä. Ihan varmasti.

-Reetta

Kirjoittaja:

Olen 28-vuotias viestinnäntekijä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s