Kesäkuun parhaat

Ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa menivät hitaasti. Hyvin hitaasti. Laskin päiviä ja odotin, että tuo maaginen kolmen kuukauden koliikki menisi ohi ja vuosi 2023 tervehtisi minua aurinkoisella lapsella. Käänne tapahtui vasta neljän kuukauden kohdalla. Onneksi en tiennyt sitä etukäteen. Sen jälkeen olen räpäyttänyt silmiä kerran ja seisoin alttarilla sanomassa vappuviikonloppuna tahdon. Räpäytin toisen kerran, kalenteri osoitti heinäkuuta ja vanhempainvapaata oli jäljellä enää alle kuusi viikkoa.

Vauvavuonna tuntuu, että elämässä tapahtuu kovin vähän. Samat keinumiset, leikkitreffit ja kauppareissut. Silti kaikki on koko ajan liikkeessä. Ajan kulumisen näkee lasta katsomalla. Yhtenä päivänä hän on kivi lattialla ja seuraavana nousee seisomaan. Rakastan selata puhelimen kuvia ja ihmetellä aikaa, erilaisia vaiheita. Jotta tämä mullistava elämänvaihe ei jäisi vain kuvien varaan, aloin kirjoittamaan sekalaisia asioita ylös puhelimen muistioon. Tästä päästäänkin ensimmäiseen merkintään.

Kesäkuun…

dokkarisuositus on HBO:n How do you measure a year? 27 minuuttia kestävässä dokumentissa elokuvantekijä Jay Rosenblatt kuvaa tytärtään hänen syntymäpäivänään 17 vuoden ajan. Lyhyissä klipeissä hän kysyy lapseltaan aina samat kysymykset. Sanan voima merkitys muuttuu vuosien saatossa hauiksen osoittamisesta monitahoiseksi yhteiskunnalliseksi analyysiksi.

paras tunne on helppo valinta. 9 kuukautta vanha vauvamme on täynnä liikettä. Pieni keho rauhoittuu usein vasta nukkumaan mennessä. Uninen pää nojaa olkapäähän ja hapsottavat hiushaituvat kutittavat käsivartta. Täydellisen pehmeä pullea poski asettuu kaulaa varten. Pieni suu tuhisee unta korvan juuressa. Ei ole parempaa tunnetta.

ilahduttavin oivallus oli, kun tajusin auton rattiin hypätessä, etten pelkää enää. Olen jännittänyt ajamista siitä lähtien, kun sain kortin 18-vuotiaana. Mulla ei ole koskaan ollut omaa autoa, joten vuodessa ajoja kertyi usein vain muutama. Silloin kun ajoin, jännitin ajamista jo edellisenä päivänä. Näin jatkuvasti uhkakuvia päässäni siitä, miten auto syöksyy hallinnastani. Rehellisyyden nimissä liikennesäännötkään eivät enää jossain kohtaa olleet aivan tuoreessa muistissa.

Raskaana ollessani päätin, että nyt riittää. Ajokortti mahdollistaa lapsiarjessa helpommat kauppareissut ja tuo mummolat vartin matkan päähän. Ajokammo lähtee ajamalla, joten ajoin ja ajoin. Pelkäsin ja jännitin. Pienestä ihmishengestä vastuussa oleminen ei auttanut asiaa. Ajoin silti.

Pari viikkoa sitten kiinnitin vauvan turvaistuimeen, laitoin aurinkolasit helteen (en paniikin) hikoiluttamalle nenälle ja käynnistin moottorin. Kiihdytin, liityin moottoritielle ja ohitin edessä hiljaa ajavan pakettiauton – täysin rentona. Mikä riemu ja ylpeys itsestäni!

herkullisin (ja iisein) resepti on artisokkapasta ja se tulee tässä:

Hyvää pastaa (suosittelen hakemaan Hakaniemen uudesta kauppahallista italialaisesta puodista. Karheaan pintaan kastike tarttuu paljon paremmin!)
1 lasipurkki öljyyn tai veteen säilöttyjä artisokkia (joko sydämiä tai latvoja)
1/3 dl (artisokkapurkin) öljyä
2 rkl tahinia
1/3 sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
kaapista löytyviä yrttejä oman maun mukaan (basilika, korianteri, ruohosipuli, salvia)
suolaa ja pippuria
parmesaania

Heitä blenderiin tai sauvasekoittimen kulhoon artisokat, öljy, tahini, sitruuna, valkosipuli, yrtit ja mausteet. Säästä muutama artisokka annosten päälle. Soseuta. Maista ja mausta tarpeen mukaan. Keitä pasta suolavedessä. Sekoita artisokkatahna valutetun pastan joukkoon. Raasta päälle parmesaania ja lisää artisokat. Niin helppoa ja niin hyvää. Tämä määrä riittää 2-3 hengelle.

hyödyllisin ostos on Juoksukuntoon synnytyksen jälkeen –verkkokurssi. Haluan päästä palaamaan kunnolla juoksun ja tenniksen pariin. Olen tehnyt kurssia yli puolenvälin ja kroppa tuntuu jo vähän liikkuvammalle ja vahvemmalle. Tärkeintä on saada rutiini liikkumiseen takaisin. Tilaa mieleen ja nikamien väliin.

lempihetki sijoittui Mathildalin vuokramökin terassille. Lapsi nukkui, kädessä Kyläpanimon olut ja lautasella minttuöljyssä marinoituja kotimaisia parsoja. Olin ollut edellisen helteisen päivän kuumissani ja jostain syystä kierroksilla. Vauva kiukutteli, reissun mukana tuomat muutokset harmitti. Seuraavana päivänä saimme molemmat rentoutumisen rytmistä kiinni. Mummu nauratti tyttöä koko päivän, nautimme Suomen ehkä suloisimman kylän näkymistä ja puodeista, minä urheilin ja fiilistelin Bella Tablen juhannusjaksoa. Illalla hartiat laskeutuivat viimeisen pykälän. Onneksi näiden hetkien äärelle osaa pysähtyä nykyään.

mieleenpainuvin arvopohjainen uutinen oli Vilhelm Junnilan ero. Byeee. HS:n Petja Pelli sen sanoi. ”Ilmeisin kysymys on, että mikä siinä holokaustissa ja rotusorrossa on niin hauskaa, että siitä pitää toistuvasti laskea leikkiä”.

IG-tallennukset:

Ravintolat: Brasan terassi (HS), Bistro Gina (Bistro Bardot), Petiit ja The Firm (Bella Table), Le Coucou Vert (Saku Tuominen)
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset (Satu Koivisto). Joko syöt 500-800g kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivässä?
Kirja: Shelley Readin Minne virta kuljettaa (Eeva Kolu), Donna Tartin Tikli (Kalenterikarju)
Resepti: Raparperi-mantelikeikaus (Soppa365)
TV-sarja: And just like that jatkuu toisen tuottarin jaksoilla (Irene Naakka).

aikana loppuun luettu kirja käynnistyi hitaasti, mutta vei mukanaan. Elizabeth Gilbertin Tämän kokoinen maailma on mielestäni valloittava. Gilbert on parhaiten tunnettu Eat Pray Loven kirjoittajana. Tämän kokoinen maailma sijoittuu 1800-luvulle ja kertoo ei nyt epämiellyttävästä, mutta ei miellyttävästäkään naisesta, joka tutkii maailmaa ja sen merkillisyyttä evoluutioteoriasta seksuaalisuuteen kasvitieteen avulla.

biisi Paperi T:n uudelta kuolemaa käsittelevältä Joka päivä jotain katoaa -albumilta Sä tuut unohtuun. Ihmisen pienuus tämän kaiken keskellä on toisaalta aika vapauttava ajatus.

herkku(viisikko, koska en pysty itselleni mitään)

Petri’s Chocolaten Se parempi suklaalaku (vadelma). Laku ei ole kovaa ja sitkeää vaan täydellisen pehmeää. Ihanaa täyteläistä suklaata ja päällä sopivan kirpeää vadelmajauhetta.
Läkähdyttävän sympaattisen Matildankartanon omatekoiset jäätelöt (tai ihan mitä vain leivostiskiltä). Herkut nautitaan takapihan valtavassa puutarhassa alpakoita katsellen.
Way bakeryn Canéle. Kävimme maistamassa tätä Glorian Ruoka ja Viini -lehden suosituksesta. Pidin. Lähes palaneeksi karamellisoitunut rapea pinta ja pannukakkumainen pehmeä sisus.
Itsetehty jääkahvi. Miten mä en ole koskaan aiemmin herännyt jääkahvin mahtavuuteen? Ehkä syynä on mielikuvat kermavaahtokasoista ja esanssisista makusiirapeista. Täydellinen kesäjuoma ei vaadi kumpaakaan näistä. Lasiin isoja, siis todella isoja, jääpaloja (esim. Mujista saa sopivia jääpalamuotteja), päälle espresso ja kylmää maitovaahtoa. Toiseen käteen jätski, esimerkiksi meidän TS-ruokatilin jätskitestin voittaja Magnumin Sunlover.
Malmgårdin Raparperi-vaniljasour. Kuulosti äklölle, oli ihanaa. Kirpeää, hapokasta, aavistuksen makeaa. Malmgård on mulle tuttu myös Burgerpodista, jota tein muutama vuosi sitten. Malmgårdin panimon Tuomas oli meillä vieraana ja opin oluista tunnissa paljon.