Niin, kolme vuotta on kulunut ja alkaa olla hieman vaikea perustella itselleni, miksi maksan saitista reilun satasen vuodessa. Kerrotaan nyt sitten kuulumisia 300 euron edestä.
Lyhykäisyydessään: menin naimisiin ja sain lapsen. Varmaan muutakin on tapahtunut, mutta 8 kuukauden ikäisen useita kertoja yössä heräävän vauvan kanssa päästä tuntuu katoavan kaikki aamupuuroa vanhemmat asiat.
Vauva-aika on ollut aikamoista tunneaallokkoa. Aluksi aika kamalaa, nykyään aika ihanaa. Sairastin raskausmyrkytyksen ja meidän pieni oli koliikkivauva. Ei ihan helpoin startti. Neljän kuukauden kohdalla helpotti. Kuukausi kuukaudelta meidän vauvasta kuoriutuu aina vain upeampi pieni tyyppi. Rakas pieni ihmisen alku.
Jotta tästä ei tule loputonta vauvahehkutusta, todettakoon lyhyesti että kliseet tuntuvat olevan totta. Ainakin meidän kohdalla. Vauvasta tulee elämän tärkein ihminen. Istuminen, pinsettiote ja koko käden hallitsematon vatkaaminen eli vilkuttaminen ovat taitoja, joita ihastelemme mieheni kanssa vedet silmissä. Parasta on vauvan mielestä yhdistää kaksi viimeksi mainittua ja antaa minun katsella kuinka futuristiset taideteokset koristavat ainoaa puhdasta paitaani. Totta on myös se mitä äitini sanoi häidemme juhlapuheessa. Vauva tulee toimimaan oppaanamme elämässä. Alkuun opit olivat paikoin kivuliaitakin. Epäitsekkyys karisee ja kärsivällisyys kasvaa. Kunnes se kuulemani mukaan romahtaa uhmaiän saapuessa.
Hymähdin tänään kun tajusin, että vauvan kautta kasvaa herkkyys myös muita ihmisiä kohtaan. Tajuan aiempaa nopeammin toisen mielipahan syyn, sillä sitähän elämä tällä hetkellä on, miettimistä miksi vauva jälleen itkee. Aika usein lapselle tarjottu hali auttaa myös aikuista. Vaikka emme olekaan (useimmiten) vauvoja, meillä kaikilla on lopulta hyvin samat tarpeet tulla lohdutetuksi ja huomioiduksi. Tai saada jotain syötävää.
Menen töihin kahden kuukauden kuluttua tyttäremme ollessa 10,5 kuukauden ikäinen. Aloitan nelipäiväisenä. Meille oli selvää, että vanhempainvapaat jaetaan. Mieheni jää ainakin vuoden alkuun asti hoitamaan lasta. En oikein ymmärrä perheitä, joissa miehellä olisi mahdollisuus jäädä kotiin, mutta hän ei sitä halua tehdä tai äiti ei hoitovapaata hänelle suo. Minä en voi enkä halua evätä mieheni oikeutta viettää tyttäremme kanssa kahdenkeskeistä vauva-aikaa. Jokainen tehköön niinkuin parhaaksi näkee. Itse uskon, että tasaveroinen vanhemmuus parantaa sekä lapsen ja isän välistä kiintymyssuhdetta että vanhempien parisuhdetta. Tulen ikävöimään lasta töissä, mutta samaan aikaan haluan mennä töihin ja tiedän, että lapsi on parhaassa hoidossa.
Mainitsinkin jo häät. Ihanat häät olikin. Kävelimme vappulauantaina ulos kirkosta Max Richterin Spring -version soidessa taustalla urkusovituksena. Emme halunneet vauvavuoteen stressiä isoista häistä. Saippuakuplia oli puhaltamassa meidän vanhemmat, sisarukset, bestman ja kaaso perheineen. Päätös tuntui oikealle. Vietimme luontohäitä Nuuksiossa vastuullisuusteemalla kahden päivän ajan. Padot murtuivat neljä kertaa kuunnellessani pidettyjä puheita. Rakkaita, rakkaita ihmisiä.
Mietinpä myös tänään, että taidan elää yhtä tähänastiset elämäni onnellisimmista (ja raskaimmista) jaksoista. Lapseton elämä oli sekin ihanaa ja ymmärrän hyvin, etteivät kaikki halua lapsia. Ei se minullekaan ollut itsestäänselvyys. Juuri nyt tämä tuntuu hyvälle. Olen tehnyt hienon kasvutarinan äidiksi ja jo se tekee musta ylpeän ja onnellisen.
Hyvää kesää ja tavataan taas kolmen vuoden päästä!
– Reetta
Reetta K. 
Jätä kommentti