Lomakrapula

Loma loppui maanantaina. Ensimmäisenä työpäivänä olo ei ollut ainoastaan väsynyt, vaan fiilis muistutti enemmän morkkista. Kolmen viikon loma oli ollut kaikkea sitä mitä toivoin ja vähän päälle ❤ Kävin sukuloimassa Pohjanmaalla, moikkaamassa kaveria Tampereella, toteamassa Nuuksiossa ettei musta ehkä tule telttailijaa, tanssimassa yömyöhään ja muutin uuteen asuntoon. Sopivan vauhdikasta, muttei kuitenkaan mitään sellaista, mistä tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa. Joku kuitenkin vaivasi.

Olin varannut lounaan entisen kollegani kanssa heti maanantaille. Ei oltu nähty hetkeen ja yritin tiivistää muutamaan minuuttiin kaiken, mitä tänä keväänä ja kesänä on tapahtunut. Lista ei ole tiivistettynä pitkä, mutta sen myötä on muuttunut paljon. Todella paljon. Ura, parisuhde ja koti – kaikki uusiksi. Kaveri naurahti, ettei välttämättä ole ihme, jos fiilis on erikoinen. Enhän mä ole ehtinyt pysähtyä missään vaiheessa ja vain olla.

Kesäloma olisi ollut pysähtymiseen täydellinen, mutta kukapa nyt haluaa viettää Suomen historian aurinkoisimman kesän himassa nyhjätessä. Sanoin kyllä frisbeegolfille, ilmakivääriammunnalle, mökkireissulle, kaupunkitapahtumille, illanistujaisille, tennikselle, valokuvauskeikalle…. Unirytmi oli kuin kolmivuorotyöläisellä, mutta haudassahan ehtii levätä. Kesälomalla kuuluu tehdä muistoja koko loppuvuodeksi!

Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut ehkä sanoa muutamille lomariennoille ei ja valita sen himassa nyhjäämisen. Musta on aivan ihanaa, kun on laaja ystäväpiiri, mutta itsekseen olo on aivan yhtä tärkeetä. En tainnut olla päivääkään lomalla ilman seuraa tai tekemistä. Loman viimeisenä viikonloppuna melkein jo odotin, että duunit alkaa. Töissä on mukavaa ja sen mukana tulee säännöllinen rytmi. Nukkuu paremmin, liikkuu enemmän ja syö säännöllisemmin. Lisäksi näin työt jälleen aloittaneena täytyy todeta, ettei se elämä lopu seinään loman jälkeenkään. Kesää on vielä jäljellä ja vaihtoehtoja lukuisia.

Tämän viikonlopun vietän kuitenkin tiukasti kotona sohvalla palautuessa. Ehkä tästä taas opittiin jotain tasapainon ylläpitämisestä, vaikka pahoin pelkään, että kaikki opit unohtuu seuraavaan kesälomaan mennessä. Sitten mennään taas täysillä 😀

-Reetta

⬇ Lomafiilistelyt kameranrullalta ⬇

Roadtrip kotimatka-1476
Roadtripillä jossainpäin Keski-Suomea
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pohjois-Pohjanmaa, toinen koti
Roadtrip09072018_3-1073
Pohjois-Pohjanmaa, rypsipelto ja yksi Eloveena

Roadtrip09072018_2-0958

🌾🌾🌾

Roadtrip09072018-1218

Roadtrip07072018-0800
Sisko ja sen sisko

Tampere020718-0020

Roadtrip kotimatka-1524
Kesäyöt ❤
Kesäloma18-5091
Mökkeilyä
Nuuksio-1586
Nuuksio ja eeppinen telttaretki. Tiedät mitä tarkoitan, jos katsoit IG Storyja.

Kirjoittaja:

Olen 28-vuotias viestinnäntekijä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s