Espanjan Aurinkorannikko – 5 kaupunkia 7 päivässä

Mihinkään ei pitänyt lähteä reissuun ennen syksyä, mutta toisin kävi. Ystäväni Mia oli saanut Fuengirolassa asuvalta kaveriltaan kutsun tulla kylään. Mieli kaipasi lomaa kevään sykkimisen jäljiltä, joten päätin ottaa viikon lomaa ja lähteä tarkistamaan paikan päälle, pitävätkö mielikuvat betonimörskähotelleista ja räkä poskella hoipertelevista suomalaisista paikkaansa. Samalla pääsisin moikkaamaan omia Fugessa asuvia tuttuja.

En välttämättä olisi miettinyt Fugea yksinään viikon matkakohteena, mutta Mian kaveri Jessica lupasi näyttää rannikkoseutua myös Fugen ulkopuolella. Aloimme kartoittamaan käytäviä paikkoja: Malaga, Gibraltar, Mijas, Puerto Banus, Marbella… Luvassa oli varsinainen aktiivimatka ja lenkkarit lensi ekana laukkuun.

Fuge

Kokonaisia päiviä Fuengirolassa tuli vain pari. Ymmärrän miksi suomalaisia asuu siellä peräti 30 000 ihmisen voimin: ilmasto on ihan eri planeetalta Suomeen verrattuna ja hintataso on edullinen. Nämä kaksi asiaa olivat myös minun mielestäni paikan valttikortit, joskin ainoat sellaiset. Fuge ei lomapaikkana juurikaan vastaa omia kiinnostuksen kohteitani. Koko reissun suola oli kuitenkin hengata uusien ja vanhojen tuttujen kanssa.

Asuimme Los Bolichesissa, joka on Fuengirolan pohjoispäädyssä. Hyvä tukikohta, josta liikkuminen oli todella helppoa. Ruokafriikkinä olin taivaassa. Lähellä oli runsaasti ruokakauppoja ja pieniä ruokakojuja. Raaka-aineet olivat halpoja ja matkaseurueeni katseli huvittuneena, kun ahdoin kauppakoriin kiloittain tuoreita hedelmiä, marjoja, vihanneksia ja muita herkkuja. Mansikkarasiat maksoivat 50 senttiä laaki. En edes muita, kuinka monta niitä tuli vedettyä. Aika monta.

Reissu ajoittui huhtikuun loppuun ja toukokuun alkuun, jolloin Suomessa ei vielä nautittu lämpöaalloista. Mikä fiilis heittää kevätkuteet niskaan ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella. Kerrassaan parasta. Vaikka annoin hieman noottia Fugen nuivasta arkitehtuurista, värikkyydestä tulee reippaasti pisteitä. Mun värikkäiden seinien ja ovien fetissi syveni entisestään. Paikka on niiden suhteen todellinen kultakaivos.

Fuengirolassa sattui olemaan feriat eli paikalliset valtavan kokoiset katumarkkinat juuri reissumme aikaan. Feriat muistuttaa hieman Maailmakylässä festareita, mutta  biletwistillä. Suuret tapahtumat ovat itselleni hieman ahdistavia, mutta oli kiva päästä tutkailemaan eri maiden ruokarepertuaaria. Tosin nauratti ja hieman nolotti, kun lopulta päädyimme Suomi-telttaan syömään savulohta.

Fuge-2534
Näkymä parvekkeelta Los Bolichesissa
Fuge-2537
Mansikoita ❤
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nämä värit! Miksi Suomessa kaiken pitää olla mustaa, valkoista, harmaata tai ruskeaa?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lomajätski paras jätski

Fuge-2544

Fuge-2573

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Feriat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ferioiden avajaiskulkue

Malaga

Yli puolen miljoonan Malaga on täynnä nähtävyyksiä. Mulle usein riittää muutaman ”pakollisen” nähtävyyden tsekkaaminen. Haluan ennemmin kierrellä puistoissa ja kaduilla, syödä hyvää ruokaa ja juoda lasin (tai kaksi) viiniä.

Nähtävyyksistä Gibralfaron linnake oli suosikkini. Pitkän kipuamisen arvoinen, vaikka matka huipulle todistikin treenin puutteen elämässäni. Kauppahalli ei varsinaisesti ole nähtävyys, mutta mä rakastan tutkia eri kaupunkien usein mykistävää raaka-ainetarjontaa. Lämmin suositus Atarazanasin kauppahallille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Parque de Malaga

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_2685
Näkymä Gibralfaron linnakkeelta kohti satamaa
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Gibralfaron linnake

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Katujen väriloistoa

Gibraltar

Gibraltar ei ole osa Aurinkorannikkoa, mutta Britannialle kuuluva niemimaan palanen on varmasti yksi lähialueen suosituimpia kohteita. Ymmärtäähän sen, näkymä huipulta on järisyttävän hieno. Kaupunki itsessään on mielestäni hieman tylsä, mutta tämä analyysi johtuu tosin siitä, ettemme ehtineet tutustumaan paikkaan kuin pintapuolisesti. Kuulemani mukaan mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa löytyy, kun lähdetään pois perusturremestoilta. Toisella kertaa sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Näetkö vuoren takana olevan kiitoradan? Gibraltarin lentokenttä on yksi maailman vaarallisimmista. Tuon pituisella radalla ei ole varaa virheisiin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Minä perjantai-iltana, kun herkuttelu on lähtenyt pikkaisen käsistä…. Apinat tuntuvat olevan yksi puhutuimmista jutuista Gibraltarilla. Itse tyydyn katselemaan näitä ihmisen kaltaisia elämiä kunnioitettavan välimatkan päästä.

Mijas

Tämä söpö vuoristokylä oli ehdottomasti yksi koko reissun suosikeistani. Noin puolikilometriä merenpinnan yläpuolellava oleva Mijas tarjoaa kauniin näkymän Costa del Solin alueelle. Mijas on sen verran pieni, ettei suoritusmoodia tarvita, sillä nähtävyyksiä ei juuri ole. Puolikas päivä riittää mainiosti ja pääfokus kannattaa olla rentoutumisessa. Jäätelöä, viiniä, safkaa, pikku puistoja, upeita maisemia ja liikuttavan kauniita ylöspäin mutkittelevia katuja. Todellakin 5/5.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Edellä mainittujen paikkojen lisäksi kävimme myös Puerto Banuksessa, joka tunnetaan ylellisestä satama-alueesta, jonne ei ole pikkupurkilla asiaa. Niin hienoja kuin uutuuttaan hohtavan ferrarit ja luksusjahdit ovatkin, en ottanut ensimmäistäkään kuvaa kyseisestä paikasta. Jotenkin koin paikan persoonattomaksi. Viihdyn paremmin kulttuurin ja luonnon keskellä.

Viisi eri kaupunki viikossa oli kohtuullisen kunnianhimoinen tavoite ja jalat oli totaalisen murskana reissun jälkeen. Reissusta pääsikin sitten suoraa lepäämään töihin 😀

Iso kiitos Jessicalle oppaana toimimisesta ❤

– Reetta

 

Kirjoittaja:

Olen 28-vuotias viestinnäntekijä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s