Yrittäjyys vaihtui palkkaduuniin

Unelmaduuni. Näin useimmat luonnehtivat työtäni, kun kuulivat yrittäjyydestäni viestintäalalla. Viime syksynä ymmärsin, ettei se ollut enää minun unelmani. Olen kiitollinen 3,5 vuodesta yrittäjänä. Erityisesti siitä, että pääsin tekemään töitä ihanien asiakkaiden kanssa. Täysipäiväisellä yrittäjyydellä on kuitenkin ollut oma hintansa. Minusta piti tulla kulttuurituottaja viime vuoden kesäkuussa. Myönnän priorisoineeni asiakkuuteni aina opintojen edelle. Suurten tunnontuskien jälkeen […]

Lue lisää

Kolme vuotta yrittäjänä

Lähes tasan kolme vuotta sitten kävelin kohti Patentti- ja rekisterihallituskeskusta. Vatsan pohjassa kutitteli samalla tavalla kuin koulujen päättäjäisissä tai uuden työn alkaessa. Jotain elämää mullistavaa oli juuri tapahtumassa. Päättäväiset askeleet johdattivat PRH:n virkailijan luukulle. Ilmoitin jännittyneellä äänellä, että haluan perustaa toiminimen. Vieläkin hymyilyttää ajatella tuota hetkeä. Kaikki tapahtui jotenkin, miten sen nyt sanoisi, puolivahingossa. Minulle […]

Lue lisää

It’s a wrap!

Tekisi mieli sanoa, että huikea vuosi takana. Ja olihan se, mutta jotenkin on sellainen fiilis, että ensi vuonna on luvassa vieläkin parempaa. Ainakin on monta asiaa mitä odottaa: valmistuminen koulusta (fingers crossed!), muutama ulkomaanreissu ja ehkä parhaana juttuna – musta tulee avovaimo heti tammikuussa! Yhteenmuuttoa on toivottu jo syksystä asti. Nyt se on mahdollista! ❤ […]

Lue lisää

Naiset – ystävä vai uhka?

Naisten keskinäisestä kyräilystä puhutaan paljon. Epäilyksiä, kateutta, vääriä päätelmiä. Syitä on varmasti useita. Tunnistan itsekin tämän ilmiön työ- ja vapaa-ajan ympyröistä. Olenko itse joskus syyllistynyt samaan? Epäilemättä. Onko se surullista? Ehdottomasti. Koko kyräilykulttuuri on erikoista. Sen täytyy olla jotenkin syvään rakennettua, koska valehtelematta jokainen nainen on sen kokenut. Eihän toisen osaaminen, lahjakkuus, suosio, kauneus tai […]

Lue lisää

Lapin lumoissa

Pääsin hyödyntämään yhtä yrittäjyyden parasta puolta – etätyömahdollisuutta. Tavarat pakattiin laukkuun perjantaiyönä illan työkeikan jälkeen. Kohteena 1000 kilometrin päässä sijaitseva Ylläs. Kulkuneuvoomme eli ikivanhaan Renaultiin sulloutui minun lisäksi kaksi ystävääni, Ville ja Niko. Miesporukassa reissaaminen on kieltämättä rentoa. Asiat ovat suoraviivaisia ja pienet probleemat ohitetaan olankohautuksilla. Itse koin mökin varustelusta puuttuvat lakanat ja pelkän makkara-pizza-ruokavalion […]

Lue lisää

Supernainen itkee yksin

Väsyttää ja vähän kiukuttaakin. Uni ei tule ja kello soi 5 tunnin päästä. Kiukutus vaihtuu harmistukseen. Kello soi 4 tunnin päästä. Harmistus vaihtuu tuskastumiseen. Kello soi 3 tunnin päästä. Meinaa alkaa itkettämään. 2,5h yöunien jälkeen tarvon tuulessa kohti bussipysäkkiä. Silmät vuotaa, johtuuko se tuulesta? Toivottavasti, koska kiire ei nyt anna muulle sijaa. Koulua, pari työpalaveria, […]

Lue lisää

Yrittäjän viikko

Tänään vietetään osuvasti yrittäjän päivää. Ajattelin aluksi, että haluan kirjoittaa pitkän postauksen siitä, mikä kaikki Suomessa on vinossa yrittäjyyden osalta. Totesin, että olen aivan liian hyvällä tuulella alkaakseni siihen. Katsotaan joku toinen päivä, kun v-kerroin on nousussa. Sen sijaan ajattelin kirjoittaa siitä, miten mahtavaa yrittäjyys voi olla ja mikälaisia asioita olen yrittäjyyden takia tällä viikolla […]

Lue lisää