Tuljak tarjoilee Tallinnan parhaita paloja

Parin päivän Tallinnan reissua varatessani yksi asia oli selvä – hyvää ruokaa pitää saada! Tallinnassa asuva kaverini ehdotti ravintola Tuljakia, joka on uudelleen avattu noin vuosi sitten. Ravintola sijaitsee Tallinkin terminaalista muutaman kilometrin itäänpäin, joten taksi kannattaa ottaa alle. Über tai taksi vie paikalle noin kahdella eurolla. 60-luvulla rakennetussa ja nyt palautetussa muinaismuistosuojelunalaisessa rakennuksessa sijaitseva […]

Lue lisää

Unohda Tallinnan vanhakaupunki – Telliskivi hurmaa sataprosenttisesti

Miten paljon kaupungista saakaan irti, kun lähtee oikean oppaan matkaan. Olen käynyt Tallinnassa todella usein, mutta lähinnä nopeiden työmatkojen puitteissa tai perinteistäkin perinteisemmällä päiväristeilyllä. Tallinnasta löytyi täysin uusi puoli, kun lähdin Tallinnassa asuvan Alexandran opastamana kiertelemään ympäri kaupunkia parin päivän ajaksi. Vanhassa kaupungissa on vaikka mitä ihanaa (Restoran V esimerkiksi), mutta tällä kertaa suuntasimme Telliskiven […]

Lue lisää

Loman loppu häämöttää ja paniikki iskee? Ei sen niin pitäisi mennä.

Lomaa jäljellä 4 päivää. Ei mitään hätää, tässä ehtii vielä vaikka ja mitä. Lomaa jäljellä 3 päivää. Oh no, vääjäämättömästi loppu häämöttää. Lomaa jäljellä 2 päivää. Voi eiiii, en ole vielä valmis palaamaan arkeen! Lomaa jäljellä 1 päivä. Onko mun ihan pakko?? Lomaa jäljellä ½ päivä. Karkaan Färsaarille loppukesäksi! Lomaa jäljellä 0 päivää. Työt alkaa. […]

Lue lisää

Viisikymppinen ravintola Lyon vie makumatkalle luontoon

Mikä saa ihmiset palaamaan samaan ravintolaan aina uudestaan? Sitä lähdin selvittämään toptaste.fi –sivuston Titin ja Mian kanssa ravintola Lyoniin. Lyon sijaitsee Mannerheimintien varrella Töölössä. Ranskalaisen keittiön perusteisiin luottava fine dining –ravintola täyttää tänä vuonna hulppeat 50 vuotta! Noin 50-paikkainen ravintola poikkeaa jo sisustuksellaan tämän päivän trendiravintoloista. Astuessani ovesta sisään vuosikymmeniä tuntui vilahtavan taaksepäin useampikin. Kokolattiamatto ja […]

Lue lisää

Ruoka & liikunta

Aloin miettimään tällä viikolla syvemmin suhdettani ruokaan ja liikuntaan. Paljon on muuttunut lyhyessä ajassa. Reilut kolme vuotta sitten urheilu ei ollut vain harrastus. Se oli elämäntapa. Kaikki suunnitelmat matkustamisesta ruokavalioon toteutettiin urheilun ehdoin. Lajini oli korkeushyppy, joten ylimääräiset kakkupalat jäi usein syömättä. Se ei kuitenkaan haitannut. Koko elinympäristö perheestä parisuhteeseen eli samalla tyylillä, joten kaikki […]

Lue lisää

Hyvän maun ilta

Keskiviikko on hyvä päivä lasilliselle, muodille ja ruoalle. Tai no, ei se aina viikonpäivää katso, mutta Krog Madamen kutsuvierastilaisuus Hyvän maun ilta sattui osumaan sopivasti keskelle viikkoa. Lämmitetyllä terassilla syksy ei masentanut ja viimeisen piristyksen toi hyvä seura ❤ Kuvat puhukoon puolestaan, hyvää oli! Ja ettei ihan luisuisi meno raiteilta, ilta päätyi ajoissa viltin alle […]

Lue lisää

Britakakkua, viiniä ja ymmärrystä ilman sanoja

Tiedättekö sen hienon fiiliksen, kun ei oikeastaan tarvitse edes sanoa mitään tai täydentää lausetta loppuun ja toinen tietää mitä tarkoitat? Vanhojen ystävien kanssa ajan viettäminen on mahtavaa. Mitään ei tarvitse selitellä, saunakin lämpiää pyytämättä, eikä ole väliä vaikka aiemmin päivällä siistiltä näyttänyt kampaus osoittaa itään ja länteen. Tähän yhdistettynä leivonta + viini ja ilta hipoo […]

Lue lisää