Kesäilta Tammisaaressa

Kesän parhaat muistot eivät taatusti synny kotona sohvalla kyyhöttäessä. Parhaat hetket liittyy lähes poikkeuksetta ystäviin, parisuhteeseen tai perheeseen. Viime lauantaina kokoonnuttiin lapsuuden ystävien kesken Tammisaareen hankkimaan uusia muistoja.

Tammisaari-6963

Tammisaaressa olen käynyt kerran aiemmin talvisaikaan. Nyt kesällä koko kaupunki näyttää heränneen uudelleen eloon. Tykästyin kovasti rantakaupungin sympaattiseen luonteeseen. Keskustasta löytyy vanhoja puutaloja, sisustuskauppoja, kahviloita ja muutamia ravintoloita. Aurinko oli houkutellut ihmiset terasseille, joita oli ranta täynnä.

Tammisaari-6961

Ruokapaikaksi valitsimme Bossa Nova Beach Clubin. Sisustus herätti enemmän ihastusta kuin ruoka, vaikkei sekään huonoa ollut. Kasvishampparin hinta-laatusuhde oli riittävän hyvä (15€), mutta toivoisin ravintolalta pientä innovatiivisuutta kasvisruokailijoiden hurmaamiseksi. Tomaatti ei varsinaisesti ole pihvin korvike 😀

Tammisaari-6922

Tammisaari-6945

Ilta sai täydellisen päätöksen, kun päädyimme extempore-kutsun johdosta veneilemään. Olin unohtanut, miten vapauttavaa veneen kyydissä istuminen on. Tukka hulmuaa, viini läikkyy päälle ja sulanut jäätelö lentää pitkin naamaa. Silti parasta hetkeen.

Tammisaari_2-

Mä olen tajuttoman onnellinen näistä naisista ja Tammisaari-reissusta. Ollaan oltu Sannan ja Jonnan kanssa ystäviä ala-asteen toiselta luokalta lähtien. Tuntui uskomattomalta muistella jälleen juttuja kahdenkymmenen vuoden takaa, tajuta miten paljon me kaikki ollaan muututtu ja silti pysytty ystävinä. Tietyt ystävyydet on vain tarkoitettu koko elämän pituisiksi ❤

Kirjoittaja:

Olen 28-vuotias viestinnäntekijä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s