Voi karpalo! Jos olisin tiennyt, että karpaloiden poiminta on näin haastavaa hommaa, olisi pohtinyt marjaan lähtemistä kaksi kertaa. Tilannetta hankaloitti myös se, että en ole käynyt marjassa viimeiseen viiteentoista vuoteen, joten puolukan ja karpalon ulkonäön ero oli aluksi hieman hämäränpeitossa. Onneksi oli puhelin mukana ja Googlen kuvahaku viisastutti kokematonta.

45:n minuutin suossa rämpimisen jälkeen löytyi ensimmäinen. 5 minuuttia ja löytyi toinen. Karpalot ovatkin osittain piilossa mättään sisällä! Näiden punaisten jalokivien eteen saa todella tehdä töitä. Mutta niin kait se on elämässä yleensäkin, hyvien asioiden eteen täytyy olla valmis tekemän töitä.

Marjastaminen on todellista terapiaa. Raikasta ulkoilmaa ja upea suomaisema. Kaikkialta muualta luonnosta värit tuntuu karanneen, mutta ei suolta. Love it.

Onneksi jätettiin ämpäri kotiin. Pieni purkki riitti hyvin, karpaloita saatiin lopulta kasaan ehkä kaksi desiä. Juuri sen verran, että niistä pystyi pyöräyttämään ihanan karpalo-portviinimokkapalan.

Ps. Jos joku tässä vaiheessa huomaa, että kyseessä ei ole karpalo, ole ystävällinen äläkä kerro sitä. Tulisi paha mieli 😀