Naisten keskinäisestä kyräilystä puhutaan paljon. Epäilyksiä, kateutta, vääriä päätelmiä. Syitä on varmasti useita. Tunnistan itsekin tämän ilmiön työ- ja vapaa-ajan ympyröistä. Olenko itse joskus syyllistynyt samaan? Epäilemättä. Onko se surullista? Ehdottomasti.

Koko kyräilykulttuuri on erikoista. Sen täytyy olla jotenkin syvään rakennettua, koska valehtelematta jokainen nainen on sen kokenut. Eihän toisen osaaminen, lahjakkuus, suosio, kauneus tai älykkyys ole suoranaisesti keneltäkään pois.

Osittain kysymys voi olla itseluottamuksesta. Miksi minä en voi, osaa, pysty tai kykene ja toiset pystyy. Eikö tähän voisi suhtautua kuten Mount Everestille kiipeämiseen? Vaikka se on jo kerran valloitettu, ei se tarkoita, etteikö sinne enää voisi kiivetä tai tehdä sitä jopa nopeammin ja paremmin.

Muistan erään digimaailmassa toimivan toimarin tarinan, joka mielestäni kuvastaa tilannetta hienosti. Pienellä paikkakunnalla, jossa hän asui, nähtiin usein Ferrari. Tämä harvinainen näky sai suurimmalla osalla niskakarvat nousemaan pystyyn. Tämä nuorempi versio toimarista oli ainoa, joka meni rohkeasti koputtamaan auton ikkunaa ja sanoi: ”Hieno auto! Kertoisitko miten minäkin voin saada tällaisen?”. Ferrarin kuljettaja oli mielissään. Kerrankin joku suhtautui aidon kiinnostuneesti ja hän jakoi oman tarinansa. Myöhemmin toimari on kertonut tämän kuljettajan kanssa käydyn keskustelun vaikuttaneen häneen syvästi ja olleen yksi niistä tekijöistä, miksi hän lähti yrittäjäksi.

Näin työelämässä 10 vuotta olleena ja nyt viimeiset puolitoista vuotta yrittäjänä toimiessani olen viimeistään huomannut, että sanonta ”verkostoissa on voimaa” pitää absoluuttisesti paikkaansa. Kuka muu voisi ymmärtää sinua yhtä hyvin, kuin toinen samassa tilanteessa oleva nainen?

Olen tietoisesti kerännyt ympärilleni oman ikäisiä yrittäjänaisia viimeisen vuoden ajan. Tutustuttu erilaisten tilaisuuksien tai yhdistävien ihmisten kautta. Mikä voima niissä naisissa piileekään! Periaatteessa olemme työkentällä kilpailijoita, mutta muutamien kanssa olemme päätyneet tekemään jopa yhteisiä isompia projekteja. Voin rehellisesti sanoa, että kyllä on kannattanut 🙂

Itse olen pyrkinyt omaksumaan mentaliteetin, jossa annetaan toiselle mahdollisuus, olipa kyseessä mies tai nainen. Uskon täysin, että oppiakseni ja kehittyäkseni minun tulee ympäröidä itseni ihmisillä, jotka ovat minua lahjakkaampia. Lahjakkaat naiset eivät ole uhka vaan mahdollisuus. Eikö ikuiselle oppimismatkalle kannatakin ottaa parhaat opettajat?

Joten naiset, mennäänkö kahville ja tutustutaan?