Eliniän ennuste 89.8 vuotta

”65 elinvuotta jäljellä”, ilmoittaa Helsingin Sanomien eliniän ennustelaskuri. Tällä mittapuulla viimeiset hetkeni viettäisin 90-vuotiaana. Selaan kalenteria ja päädyn vuoteen 2080. Pelkkä ajatus vuosiluvusta tuntuu hengästyttävälle.

Pelaan hetken mielessäni ajatusleikkiä: jos se olisi mahdollista, mitä kysyisin 90-vuotiaalta itseltäni? Kenties, että olenko tyytyväinen päätöksiin, jotka olen matkan varrella tehnyt? Onko minulla lapsia tai lapsenlapsia? Miten maailma ja Suomi on muuttunut? Onko vuodet ylipäätään vastanneet haaveisiini?

Ihmiselle, joka miettii mielellään vain vuoden tai kaksi elämäänsä eteenpäin, tämä on aika herättelevä kokemus.

Koska eteenpäin ajatteleminen on niin haastavaa, ajattelin kurkistaa kauas menneeseen #tbt –hengessä ja kertoa miten olin nähnyt tulevaisuuden vuonna 2002.

Photo 25.11.2015 21.16.08
Minä ja isoisä Ylivieskassa 90-luvun alussa
Photo 25.11.2015 21.14.13
Mimmi voi lähteä landelta, mutta lande ei lähde mimmistä. Juuristaan kannattaa aina olla ylpeä.

Vanhoja kuvia etsiessäni löysin muutaman aarteen: päiväkirjoja sekä ”Elämäni kaari” –vihkosen. Päiväkirjaan 10-vuotias minä kirjoitti: ”Tänään mä olen ottanut elämästä kaiken irti, sillä huomenna mä saan silmälasit ja tämä on viimeinen päivä elämässäni ilman silmälaseja”. Optikon tutkinto löytyy plakkarista, joten voidaan kai sanoa tämänkin ”kriisin” kääntyneen voitoksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Piece of art!

Koulussa toteutetuun ”Elämäni kaari” -kirjaan jokaisen kuudesluokkalaisen tuli kirjoittaa elämä eläkeikään asti niin kuin sen uskoi menevän. Kirjanen sai aikaan useammankin naurukohtauksen. 12-vuotiaana olin nähnyt itseni liikunnanopettajana, joka menee 26-vuotiaana Tomi –nimisen miehen kanssa naimisiin. Saamme ”Tomin” kanssa kaksi lasta. 36-vuotiaana kyllästyn työhöni liikunnanopettajana ja vaihdan lentoemännäksi. 51-vuotiaana vietän leppoisia eläkepäivä. Easy days.

Häiden osalta taidetaan olla jo auttamattomasti myöhässä, poikaystävän nimi ei ole Tomi, eikä optikko-kulttuurituottaja-tittelillä taideta juurikaan tehdä liikkamaikan töitä. 51 vuoden eläkeikää en tosin pistäisi pahitteeksi!

Metsään siis mentiin. Mutta ei se mitään. Ehkäpä tämä oli muistutus siitä, että tulevaisuutta on turha yrittää ennustaa liian tarkkaan. Otetaan se vastaan mitä tulee.

Yhdestä asiasta olin kuitenkin samaa mieltä Elämäni kaari -kirjan kanssa: vanhana haluaa olla ennen kaikkea kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat matkan varrelle siunautuneet.

Kivaa throwback torstaita!

HS elinikälaskurin löydät täältä: http://www.hs.fi/tiede/a1448002018317

Kirjoittaja:

Olen 28-vuotias viestinnäntekijä ja kulttuurituotannon opiskelija, jonka intohimona on ruoka ja ruoanlaitto (tai vain yleisesti syöminen). Vastapainona liikunta ja uusiin asioihin heittäytyminen. Matkalaukku on aina valmiina pakattuna odottamassa seuraavaa seikkailua jossain päin maailmaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s